kesäkuu 19, 2018

Kuka keikkailee? – Roope Erkheikki

Kuka?

  • Roope Erkheikki
  • 21-vuotias lähihoitaja

Aloitin työskentelyn Seuturekryllä opintojeni alkuvaiheessa, ja valmistuttuani keikkailin noin vuoden. Tällä hetkellä työskentelen Etevalla vammaispalveluissa, johon pääsin vakityöhön keikkatyön kautta. Keikkailen Järvenpään ja Tuusulan alueella, keskimäärin 5 päivänä viikossa. Opiskellessani tein Seuturekryn kautta iltatyötä.

Kenelle suosittelet keikkailua?

  • Opiskelijoille
  • Vastavalmistuneille

Opiskeluaikana oli paljon hyötyä siitä, että pääsi näkemään erilaisia työympäristöjä ja tekemään kontakteja. Keikkatyö auttoi myös itse opiskelussa, kun työkokemuksen kautta kokeita oli helpompi suorittaa, ja kursseja sai hyväksiluettua. Suosittelen keikkatyötä myös vastavalmistuneille, sillä se on mainio keino kartoittaa työkenttää.

Roopen vinkit keikkatyöhön

  • Vastaanotto työyksiköissä on paljon itsestä kiinni. Uusiin haasteisiin on mentävä avoimin mielin, eikä saa stressata liikaa sitä, että pitää olla täydellinen.
  • Itsestä täytyy pitää huolta, sillä työ on raskasta ja stressaavaa.
  • Uuteen paikkaan mentäessä kannattaa kysellä paljon.
  • Keikkailijan ei tarvitse olla täydellinen – töissä oppii!

Keikkaillessa on mahdollista valita, missä haluaa tehdä työtä. Jos ei jossain paikassa viihdy, pääsee helposti tutustumaan muihinkin alan työyksiköihin. Keikkaillessa voi myös itse valita omat työvuoronsa. Opiskelijana keikkatyö toi mukavaa lisätienestiä ja työkokemusta jo ennen opintojen päättymistä.

Keikkatyö voi olla myös stressaavaa, kun työyksiköt vaihtelevat niin paljon. Joka kerta uudessa yksikössä on opeteltava uudet käytännöt ja toimintatavat.

Quotes Created with Sketch.

Roope Erkheikki

Lähihoitaja

Keikkailijan ei tarvitse olla täydellinen – töissä oppii!